Riona – Kivinen tie kehiin

Osa 6: aurinko lämmittää ja turkki komistuu!

Onpahan ollut oikea intiaanikesä tähän asti! Tuntuu että kesäloma osui oikein nappiajankohtaan, lämpimiä kesäiltoja ja aurinkoa on riittänyt. Koirille päivät ovat tietysti välillä tukalia, mutta on ollut ilahduttavaa nähdä, että kevättalven koirauimalakäynneistä on ollut hyötyä ja Rionasta on kuoriutunut todellinen vesipeto.

Kaikki pienetkin purot ja lätäköt kiinnostavat kovasti, ja ensimmäiseltä järviuinnilta Riona ei meinannut malttaa tulla pois ollenkaan. Tässä blogitekstissä ajattelinkin kertoa hieman enemmän meidän kuulumisia ja suunnitelmia loppukesälle.

_____

Ennen juhannusta käytin Rionaa taas osteopaatilla ja oli ilahduttavaa kuulla kropan olevan nyt paljon paremmassa kunnossa kuin alkuvuodesta. Poistuttiinkin kesälaitumille poikkeuksellisen hyvällä mielellä, kun Rionalta löytyi enää pieniä lihaskireyksiä. Säännöllistä hoitoa jatketaan kyllä edelleen, mutta tärkeintä on, että pahimmat lukot on nyt saatu avattua. Eron huomaa Rionan liikkeessä ja olemuksessakin, helpottavaa nähdä että koira ei ole enää jumissa tai kipeä.

Kanttarellikoirakurssilla Riona innostui kovasti hajutyöskentelystä, malttamattomina odotamme ensimmäisten kanttarellien ilmestymistä lähimetsiin jotta pääsemme harjoittelemaan oikeillakin sienillä. Vaikka olen aina ollut vannoutunut koiranäyttelyharrastaja ja keskittynyt hyvin pitkälti vain näyttelyharrastukseen, on ollut ihana innostua itsekin aivan uusista jutuista. Vaikka välillä onkin ollut tosi kova ikävä näyttelyihin, suurimmaksi osaksi olen nauttinut tästä ajasta kun näyttelyitä ei ole ollut. On päässyt tekemään ihan uusia juttuja, joihin ei aiemmin osannut kuvitellakaan osallistuvansa!

Pääsin myös osallistumaan todella mielenkiintoiseen Yuup-webinaariin, jossa kuulimme yhdessä muiden Yuupstereiden ja Lähettiläiden kanssa lisää Yuupista ja saimme arvokasta lisäoppia tuotteista. Yuupin italialaiset perustajajäsenet loivat webinaariin todella lämpimän ilmapiirin ja ihailtavan avoimesti kertoivat, miksi Yuup tekee asiat tietyllä tavalla. Yuup täyttää tänä vuonna jo 10 vuotta, vaikka Suomessa tuotteet ovat olleet saatavilla vasta noin vuoden verran. Yuup on kyllä yksi  syy rakastaa Italiaa vieläkin enemmän, maan kauniista maisemista ja ihanasta ruoasta puhumattakaan! Täältä Yuupin nettisivuilta löydät Mitä on Yuup!-sivun, käy kurkkaamassa jos sinuakin kiinnostaa tietää lisää merkistä.

_____

Olemme viettäneet nyt paljon aikaa maalla, mikä onkin ollut näillä helteillä todella iso helpotus kerrostaloasumisen sijaan. Turkinhoidollisesti rymyäminen metsissä, hiekkateillä ja pelloilla (sekä välillä järvessäkin) on tietysti tuottanut minulle hiukan lisätöitä.

Roskia on ollut turkissa normaalia enemmän, ja takkujakin on välillä päässyt muodostumaan. Takut eivät tietysti ole maailmanloppu, kun niiden avaamiseen malttaa käyttää aikaa.

Jos en ole heti päässyt pesemään Rionaa, olen ensiapuna suihkuttanut Extreme Volume Moisturizing Maskista tekemääni harjausnestettä ja varovasti poistanut suurimmat roskat. Takkuja en lähde kuivasta turkista yleensä enempää avaamaan, vaan avaan ne vasta föönauksen yhteydessä.

Takut avaan aina varovasti sormilla, en harjalla tai kammalla. Silloin turkkiin kohdistuu mahdollisimman vähän mekaanista rasitusta eikä karvaa katkea yhtä paljon. On tietysti asia erikseen, jos koirassa on paljon takkuja tai turkki on päässyt jo huopaantumaan.

Uimareissut on mielestäni viisainta ajoittaa pesupäivälle, etenkin jos koira on täydessä turkissa. Esimerkiksi villakoiralla täysi leijonaturkki ei siis ole mikään este uimiselle, vaikka niinkin kuulemma joku on ajatellut. Meillä ainakin myös Riona saa touhuta ihan samoja juttuja kuin lyhyessäkin turkissa olevat, sitten täytyy vain itse asennoitua siihen, että Rionan turkki vaatii mahdollisesti enemmän aikaa uimisen tai metsäretken jälkeen.

Järvessä tehdyn uimareissun jälkeen Riona sai tehopesun pitkän kaavan mukaan, roskien ja hiekan lisäksi turkkiin oli kertynyt myös harjausnestettä ja UV-suojaa. Yleensä meillä riittää 1-2 shampoota kun pesuväli ei ole pitkä tai turkki ei ole pahasti likaantunut, mutta tällä kertaa useampi shampookierros tuli tarpeeseen.

Aloitin pesun tällä kertaa Yuup! HOME-sarjan syväpuhdistavalla All Types Of Coats Shampoolla, joka on HOME-sarjan vastine Professional-sarjan syväpuhdistavalle Purifying Shampoolle. Kuten muutkin HOME-sarjan tuotteet, tämäkin shampoo annostellaan suoraan turkkiin ilman laimentamista. Paljoa ei pullo siltikään päässyt hupenemaan, käytin pullosta noin kymmenesosan ja se riitti oikein hyvin kunnon vaahdotukseen.

Huuhtelujen jälkeen seuraavalle pesukierrokselle laitoin Professional-sarjan Black Revitalizing And Glossing Shampoota, joka on myös puhdistava mutta samalla tummaa väriä elvyttävä tuote.

Koska nyt oli aika kaikkien kesä touhujen jälkeen tehdä kunnon pesu, tein vielä kolmannenkin pesukierroksen, jossa käytin vielä Restructuring & Strengthening Shampoota, joka onkin pysynyt koko ajan omana luottotuotteena. Jo aivan alussa kun Rionan turkki oli todella kuivaa ja katkeillut pahasti, tunsin kuinka tämä shampoo teki tehtävänsä. Halusin nytkin siis viimeistellä pesun tällä syvävaikuttavalla ja vahvistavalla shampoolla.

Toki vaihtoehtoja pesun toteuttamiselle olisi useita. Voisin pestä vain yhdellä shampoolla vain kerran. Voisin sekoittaa useaa shampoota samaan pesuun. Tai sitten tehdä näin niinkuin nyt tein. Kaikki tavat ovat kemiallisesti ajatellen hieman eri asioita, joten lopputuloksissa on eroa. Kannattaakin kokeilla mikä sopii mihinkin tilanteeseen parhaiten! Itse kun olen oikea turkkihullu, tämä oli minusta juuri oikea tapa tähän tilanteeseen.

Loppuksi tein vielä hoitokäsittelyn, jossa käytin hoitomaskina Extreme Volume Moisturizing Mask, johon laitoin myös yhden painalluksen Revive Oilia sekaan.

Kaikkiin näihin Professional-sarjan tuotteisiin käytin laimennussuhdetta 1:30. Ei tosiaan tarvitse käyttää vahvempaa seosta! Lopputuloksena oli taas nimittäin ihanan puhdas ja hyväntuntuinen turkki!  

____

Rionan turkki alkaa jo suurimmaksi osaksi olla näyttelykelpoisessa kunnossa, mutta erityisesti päähän täytyy vielä saada karvaa vahvistettua. Näyttelyhihnaa on sentään välillä jo laitettu kaulaan ja koitettu muistaa treenata esiintymistäkin välillä.

Aika ajoin tulee ajatus, että jokohan uskaltaisin ilmoittaa Rionan syksyksi johonkin näyttelyyn. Samalla yritän muistuttaa itseäni siitä, että on myös koiran etu, että se viedään kehään vasta kun on täysin näyttelykunnossa. Kehään ei kannata kiirehtiä, näyttelyitä tulee kyllä myöhemminkin.

Minkä tahansa turkkirodun saattaminen näyttelykuntoon vaatii aikaa ja säännöllisyyttä turkinhoitoon. Lisäksi jos rotu on trimmattava, ei yksi trimmauskerta ennen näyttelyä riitä saamaan turkista parasta mahdollista.

Vaikka Riona ei vielä kehään pääsekään, on loppukesälle tiedossa muutama mukava näyttelyreissu ja pääsen Rionan pentuesisarusten hihnan päähän. En ole kumpaakaan veljeksistä nähnyt luovutuksen jälkeen, joten ilolla odotan jälleennäkemistä.

Jatkamme siis Rionan kanssa lomasta nauttimista, siihen sisältyy vielä ainakin uimista ja kanttarellikoirakurssin viimeinen kerta. Suunnitelmissa olisi tehdä pieni reissu asuntoautolla ympäri Suomen, jos sinulla on vinkata joku kiva vierailukohde johon koiratkin ovat tervetulleita niin laitahan vinkkiä vaikka meidän Instagramin @villakoirariona kautta.

Toivotamme kivaa loppukesää ja menestystä näyttelykehiin kaikille näyttelyihin suuntaaville! Jatketaan blogia vielä syksymmällä niin kuulette sitten viimeisimmät tiedot miten Rionan turkki kehittyy tästä eteenpäin!

Susanna & Riona